Se olisi sitten ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä. Laitoin blogin pystyyn hyvän ystäväni kanssa. Olemme tunteneet jo monta vuotta. Olemme tehneet ja kokeneet monenlaista. Nyt päätimme tehdä blogia=) Aloitin maaliskuussa tänä vuonna elämän muutoksien tekemisen, etenkin ruuan ja liikunnan saralla. Olen siis reilusti ylipainoinen, pienestä asti. Kuitenkin kiloja on tullut eniten aikuisiällä. Nuorena hiihdin kilpaa ja pärjäsinkin siinä aikasta hyvin. Kesäisin vietin aikaani urheilukentällä ja pururadalla. Tykkäsin pyöräillä pitkiäkin matkoja. Tuli kokeiltua uusiakin lajeja, kuten lentopalloa, kiipeilyä ja sählyä. Mutta sitten juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä muutin kaupunkiin ja pikku hiljaa liikunta jäi. Välimatkat sujuivat hyvin busseilla. Minun oli vaikea löytää uudesta kaupungista mukavaa liikuntaryhmää, kävin kyllä muutaman kerran yrittämässä latinotansseja ja jumppia. En vaan sopeutunut niihin. Toisaalta tunsin, että olin saanut tarpeekseni koko liikunnasta, koska olin nuoresta asti kilpaurheillut.

Meni siis monta vuotta, etten juurikaan liikkunut. Kävin toki silloin tällöin kaveriporukalla pelamaassa jalista tai metsässä retkeilemässä. Mutta nyt sitten monen kuukauden kypsyttelyn jälkeen maaliskuussa hankin itselleni personartreineri Emmyn. Emmy on perehtynyt lihavien ihmisten liikuttamiseen ja ylipäätään lihavuuden syihin. Olemme tehneet pääsääntöisesti kuntosalitreeniä, mutta olemme myös käyneet pari kävelylenkkiä ja treenanneet ulkona. Tätä kautta olen saanut uudestaan liikunnasta pikku hiljaa kiinni. Osallistuin jopa likkojen lenkille toukokuussa.

Olen tässä viime päivinä pohtinut sitä, miksi minulle on niin vaikeaa lähteä yksin kävelylenkille tai pyöräilemään.( Ostin siis kesän alussa itselleni uuden hienon polkupyörän).Mietin, onko minulla oikeutta lähteä lihavana ihmisenä lenkkipolulle liikkumaan muiden sekaan. Miksi mielummin jään kotiin tai teen jotain muuta toimintaa kuin lenkkeilyä. Olen tullut tulokseen, että halutessani jotain kovasti, siihen löytyy aina aikaa. Joten halutessani kovasti lenkille siihen löytyy aikaa. Jarrutuksena on kai se tunne häpeästä ja siitä, etten jaksa liikkua ainakaan vielä niin hyvin kun vastaan tulevat ihmiset. Tuntuu, kuinka jokainen ihminen katsoo juuri minua. Kuva itsellä siitä, kuinka hiki virtaa otsallani heti ensimmäisessä mäessä ja puuskutus kuuluu ainakin kilometrin päähän. Vaatteet eivät istu ja kuinka kornilta näyttävätkään uudet juoksulenkkarit jalassa, ison mahan alla. Kävellessä isot rinnat hölskyvät tyylikkäästi edes takaisin ja johonkin kohtaan tulee hiertymä. Ja tämän kaiken tunne myllerryksen jälkeen pääsen kotiin ja kaadun väsyneenä eteisen lattialle, tietäen joka paikan olevan kipeä seuraavat kaksi päivää. Tuosta kaikesta vielä pitäisi nauttia.  Hyvin ristiriitaista. Lenkillä, tämän tunne myllyrryksen aikana kuitenkin tiedän, että tarvitsen lenkkiä, jotta kuntoni kasvaa ja aineenvaihduntani kiihtyy. Ehkä jonain päivänä vielä tunnen lenkillä kävelyn vaan rullaavan eteenpäin, ehkä otan pari juoksu askeltakin silloin tällöin. Uskon silloin tuntevani vahvasti eläväni oikeuttani omana itsenäni liikumiseen. -J2-