Kesä on mennyt nopeasti ohi. Syksy tekee tuloansa ja kauniit värit ovat tulleet puiden lehtiin pikku hiljaa. Aamut alkavat olemaan kylmiä, mutta aurinko pilkistää aina välillä, se on mukavaa.

Nyt ajattelin muistella hiukan kesääni ja siihen liittyviä tapahtumia. Monta tavoitetta saavutin kesällä ja se innostaa minua tavoittelemaan uusia tavoitteitani. Vaikka painon pudotus on ollut hidasta ja tuntuu välillä ettei mitään tapahdu, olen huomannut että kuntoni on noussut ja kivut kropassani ovat vähentyneet. Olen notkeampi ja ehkä jaksan asioita paremmin kuin ennen. Kiinnostus ulkonäkööni ja omaan hyvin vointiini on mielestäni lisääntynyt. Pikku hiljaa siis eteen päin:)

Kuva on Legolandiasta Tanskasta. Valitsin kuvan siksi, kun olin tuonne halunnut pitkään takaisin. Olen siis käynyt tuolla ennenkin. Nyt oli mahtavaa kun mahduin laitteisiin ja jaksoin kävellä koko alueen läpi. Poikani oli myös onnessaan päästessään tuonne ja etenkin siitä, että mahduin hänen kanssaan laitteisiin.

Kuva on Posiolta. Kesällä on ihanaa rentoutua nuotion ääressä ja tehdä lihaa nuotiolla. Ei tarvitse kuhkia kuumassa keittiössä ja samalla saa vaihtelua omaan ruokavalioon nuotion kautta. Mato-ongella sain ahvenia lammesta ja niitä paistoin sitten nuotiolla. Maistuivat hyviltä.

Maisema Riisitunturilta.

 

Tässä pari kuvaa Riisitunturilla kokemastani fiiliksestä. Olen aina kokenut lapin omaksi paikakseni. Siellä on rauhallista ja hienot maisemat.Hienoa oli kiivetä tunturin päälle. En edes hengästynyt ja enkä puuskuttanut kuin höyryveturi..joskus näinkin on tapahtunut. Jos elämän tilanteeni olisi erilainen, voisin ehkä harkita pohjoisiin muuttoa. Nooh..onneksi lomalla voi aina käydä siellä. En tiedä, olisiko minusta kuitenkaan elämään aina hiljaisessa menossa. Siellä on talvikin pitkä ja pimeä. Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Luonto ylipäätään on lähellä sydäntäni ja sieltä saa paljon voimia arkeen ja siellä voi vaan olla, ei tartte miettiä mitään:)

Väriestejuoksu 20.8.16 Tampere. Selvisin radan muuten täydellisesti mutta yhteen liukumäkeen en kyennyt kiipeämään. Kahdesta askelmasta jäi kiinni..ehkä ensi vuonna. Mutta juoksin jopa pieniä pätkiä silloin tällöin..ystäväni oli mukana reitillä. jalat olivat kyllä kipeät pari päivää tuon jälkeen, mutta siitäkin kivusta selvisin:D

Kesällä on tullut kokeiltua eilaisia reseptejä ja ruokia. Nämät ovat olleet mielestäni yksi parhaimmista kokeiluista. Elikäs pohjalla vadelmaa ja päällä banaania ja kananmunaa. Sitten niitä on käytetty uunissa. Paremman näköiset muffinsit tietty tulisi metallisissa muffinsivuuissa.

Tämä kuva on otettu 31.8. RunFest juoksu tapahtumassa. Oltiin työporukan kanssa siellä. Joukkuessa oli 5 ihmistä ja jokainen kiersi 4,2 kilometriä. Hyvän mielen tapahtuma.

Tämä kuva on otettu salilta..tai pukukaapeilta, jos tarkkoja ollaan. Salilla on käyty muutaman kerran kesän aikana ja nyt syksyä kohden vauhti kiihtyy..tavoite olisi käydä vähintään kaksi kertaa viikossa siellä..Sen päälle pitäisi vielä kaksi lenkkiä tehdä..aika paljon liikkumista siihen nähden ettei ennen tullut liikuttua töiden lomassa viikolla juuri ollenkaan. Joka kerta kun pääsen ovesta ulos ja saan tehtyä liikuntahommat olen hyvin ylpeä itsestäni. Ja vaikka jokin viikko menisi penkin alle yritän olla itselleni armollinen ja miettiä mistä olen lähtenyt liikkeelle. Kaikki liike mitä jalkani tekevät viikon aikana on minulle parhaaksi. Sitä kautta voi vain kuntoni kasvaa. Toki tärkeää on myös ruokavaliossa pysyminen ja rentoutuminen. -J2-

Teini-iässä harrastin liikuntaa vielä aktiivisesti, koska silloin ulkonäkö oli tärkeä asia itselleni. Pidin kuitenkin itseäni aina liian suurikokoisena, koska kevyin painonikin pysyi vielä vankasti normaalipainon puolella eikä siis lähennellyt sitä normaalipainon alkurajaa. Vartalotyypiltäni olen sporttinen ja epäilen että iso osa painostani on tullut tuolloin lihaksista enkä luustonikaan puolesta ole siroimmasta päästä - näin tuntuu ainakin vanhoja valokuvia katsellessani, joissa en ole kyllä suuren näköinen ollut.

Liikunta jäi kun opiskelut alkoivat uudella paikkakunnalla, sillä aikaa ei oikein muuhun ollut tai en osannut sitä muuhun varata. En harrastanut kyllä biletystäkään, mutta paino kertyy kyllä silläkin että herkuttelee totuttuun tapaan eikä enää liiku. Onneksi en hirveästi ylipainoa ole kerryttänyt, koska havahduin ajoissa huomaamaan kertyneet kilot. Mutta tällä hetkellä pitäisi 10 kiloa saada pois, eikä haittaisi vaikka saisin pudotettua muutaman kilon enemmänkin.

Kesälomani jälkeen elokuussa 2015 päätin aloittaa juoksemisen. Juokseminen on aina kiinnostanut, koska se on kuningaslaji, jota ei pysty moni harrastamaan. Se on raskasta. Se on tuskaa. Mutta se on ainut laji, joka tuottaa elimistööni kunnolla endorfiinia. Harrastin juoksua nollakunnosta lähtiessäni liian rajusti, kolmisen kertaa viikossa noin viiden kilometrin lenkin kerrallaan, eikä jalkani kestäneet sitä. Lokakuussa toisen jalan jalkaholvin kaari romahti, enkä pystynyt enää edes kävelemään linkuttamatta. Harrastin vesijuoksua, vesijumppia ja kuntoutin sillä itseäni. Joulukuussa alkoi vesijuoksu kyllästyttää, mutta loppukuusta alkoi jalkakin jo vaikuttaa siltä, että se voisi jotakin kestää. Tein ensimmäisen testilenkin ja muistan vieläkin sen ilon, jota tunsin otettuani ensimmäiset juoksuaskeleet muutamaan kuukauteen. Pelkäsin koko ajan, että jalkani menevät taas rikki ja aloittelin varovasti liikkumista jaloillani alkuvuodesta. Käytin paljon kuntopyörää ja soutulaitetta, nämä olivatkin hyviä lajeja talvipimeillä. Koska lääkäri kehotti juoksemaan pehmeillä alustoilla, päätin kokeilla juoksemista lähimetsässä. Kevät sujui sitten aina polulla juosten, mutta toukokuussa Likkojen Lenkki onnistui kovallakin alustalla. Kesäkuussa olen ottanut säännöllisesti ohjelmaan kovallakin alustalla juoksua ja ainakin vielä on hyvältä vaikuttanut. Nyt tavoitteena on polkujuoksutapahtuma lokakuussa, 30 kilometria. Koska olen ollut kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti treenaava, jännitys on kova. Aika tuntuu loppuvan kesken. Katsotaan mitä tästä tulee... - J1

Tänään tein päiväretken Tammelan maisemiin. Pääsin lähtemään yhdentoista aikoihin. Olin Forssassa puolen päivän päivän jälkeen ja minulle iski nälkä. Päätin poiketa Autokeitaalla, josta löytyi tämmöinen vanha auto.

Ruokailun jälkeen suuntasin Tammelaan Siellä ensiksi kävin urheilukentällä. Kentällä tuli paljon muistoja mieleen, kun lapsena/ nuorena tuli siellä urheiltua. Hiihtoa, luistelua ja yleisurheilua siellä harrastettiin. Yllättävää oli se, että edelleenkin siellä näkyä nuoria harrastamassa liikuntaa ja erityisesti mieltäni lämmitti ikäihmisten mölkyn peluu kilpaillut. Osalla osallistujista oli rollaattori ja kepit, mutta ei se menoa haitannut. Autot oli parkeerattu suoraan kentän laidalle, jotta kävelymatka olisi tarpeeksi lyhyt kentälle. Itse kävelin siellä kolmen kilsan lenkin. Hyviä isoja mäkiäkin oli matkan varrella.

Kuva urheilukentän pukuhuoneesta. Siellä nuorenakin käytiin vaihtamassa luistimet, vaatteet ja vaihdettiin ajatuksia kilpailuiden jälkeen.

 

Pari kuvaa urheilukentästä.

Siinä pururatojen pituudet. Seurasin tuota punaista väriä.

Lenkin jälkeen suuntasin Vekkilän uimarannalle. Ranta oli pienentynyt viime käynnistä. Ruoho oli lähempänä järveä ja puutkin rannassa olivat kasvaneet. Vanha pöytä oli vaihdettu uuteen. Pukuhuoneet oli rakennettu rantaan. Pienenä me vaihdoimme vaan puskassa uimakamppeet päälle. Edelleen vedestä löytyi teräviä simpukan kuoria. Hiekka pohja oli myös pysynyt ennallaan.

Tämän jälkeen ajelin pitkin Tammelaa ja katselin vanhoja paikkoja. Lopuksi suuntasin Saarenkansanpuistoon. Siellä kävelin ensin näkötornille. Tällä kertaa en kiivennyt ylös pääsymaksun vuoksi.

Tämän jälkeen suuntasin Saarenkansanpuiston uimaranta puolelle. Siellä tuuli kovasti. Vesikin tuntui kylmältä. Samalta paikka näytti nytkin kuin silloin lapsena käydessä siellä uimakoulussa. Silloin siellä vietettiin koko päivä ja otettiin eväätkin mukaan. Nytkin nautin eväitä rappusilla istuskellen. Hyvältähän ne maistuivatkin ulkoilmassa.

Näkymä rappusilta, jossa söin eväitä.

Uimaranta

Siellä näin pitkästä aikaa lumpeen kukkia. Ne olivat kauniita. Niitä katsellessa mieli lepäsi. Sammakko vain puuttui lumpeen lehdeltä:)

Ja illan viimeinen kuva. Vähän jo alkoi hämärä laskeutumaan. Tämän tunnelman jälkeen oli kiva lähteä ajelemaan kotiin päin takaisin. Päivä oli ollut rentouttava. -J2-

 

 

Se olisi sitten ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä. Laitoin blogin pystyyn hyvän ystäväni kanssa. Olemme tunteneet jo monta vuotta. Olemme tehneet ja kokeneet monenlaista. Nyt päätimme tehdä blogia=) Aloitin maaliskuussa tänä vuonna elämän muutoksien tekemisen, etenkin ruuan ja liikunnan saralla. Olen siis reilusti ylipainoinen, pienestä asti. Kuitenkin kiloja on tullut eniten aikuisiällä. Nuorena hiihdin kilpaa ja pärjäsinkin siinä aikasta hyvin. Kesäisin vietin aikaani urheilukentällä ja pururadalla. Tykkäsin pyöräillä pitkiäkin matkoja. Tuli kokeiltua uusiakin lajeja, kuten lentopalloa, kiipeilyä ja sählyä. Mutta sitten juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä muutin kaupunkiin ja pikku hiljaa liikunta jäi. Välimatkat sujuivat hyvin busseilla. Minun oli vaikea löytää uudesta kaupungista mukavaa liikuntaryhmää, kävin kyllä muutaman kerran yrittämässä latinotansseja ja jumppia. En vaan sopeutunut niihin. Toisaalta tunsin, että olin saanut tarpeekseni koko liikunnasta, koska olin nuoresta asti kilpaurheillut.

Meni siis monta vuotta, etten juurikaan liikkunut. Kävin toki silloin tällöin kaveriporukalla pelamaassa jalista tai metsässä retkeilemässä. Mutta nyt sitten monen kuukauden kypsyttelyn jälkeen maaliskuussa hankin itselleni personartreineri Emmyn. Emmy on perehtynyt lihavien ihmisten liikuttamiseen ja ylipäätään lihavuuden syihin. Olemme tehneet pääsääntöisesti kuntosalitreeniä, mutta olemme myös käyneet pari kävelylenkkiä ja treenanneet ulkona. Tätä kautta olen saanut uudestaan liikunnasta pikku hiljaa kiinni. Osallistuin jopa likkojen lenkille toukokuussa.

Olen tässä viime päivinä pohtinut sitä, miksi minulle on niin vaikeaa lähteä yksin kävelylenkille tai pyöräilemään.( Ostin siis kesän alussa itselleni uuden hienon polkupyörän).Mietin, onko minulla oikeutta lähteä lihavana ihmisenä lenkkipolulle liikkumaan muiden sekaan. Miksi mielummin jään kotiin tai teen jotain muuta toimintaa kuin lenkkeilyä. Olen tullut tulokseen, että halutessani jotain kovasti, siihen löytyy aina aikaa. Joten halutessani kovasti lenkille siihen löytyy aikaa. Jarrutuksena on kai se tunne häpeästä ja siitä, etten jaksa liikkua ainakaan vielä niin hyvin kun vastaan tulevat ihmiset. Tuntuu, kuinka jokainen ihminen katsoo juuri minua. Kuva itsellä siitä, kuinka hiki virtaa otsallani heti ensimmäisessä mäessä ja puuskutus kuuluu ainakin kilometrin päähän. Vaatteet eivät istu ja kuinka kornilta näyttävätkään uudet juoksulenkkarit jalassa, ison mahan alla. Kävellessä isot rinnat hölskyvät tyylikkäästi edes takaisin ja johonkin kohtaan tulee hiertymä. Ja tämän kaiken tunne myllerryksen jälkeen pääsen kotiin ja kaadun väsyneenä eteisen lattialle, tietäen joka paikan olevan kipeä seuraavat kaksi päivää. Tuosta kaikesta vielä pitäisi nauttia.  Hyvin ristiriitaista. Lenkillä, tämän tunne myllyrryksen aikana kuitenkin tiedän, että tarvitsen lenkkiä, jotta kuntoni kasvaa ja aineenvaihduntani kiihtyy. Ehkä jonain päivänä vielä tunnen lenkillä kävelyn vaan rullaavan eteenpäin, ehkä otan pari juoksu askeltakin silloin tällöin. Uskon silloin tuntevani vahvasti eläväni oikeuttani omana itsenäni liikumiseen. -J2-